sunnuntai 29. syyskuuta 2013

#24 Muutto lähestyy...

Hei vain! Tässä kuussa on kyllä tullut aivan liian vähän blogimerkintöjä ja pahoittelen sitä. Ensi viikolla koitan parantaa tapani :).

Muutto lähestyy hurjaa vauhtia! Huomenna muuttofirma hakee tavarat kyytiin ja me lähdetään J:n kanssa Tampereelle yöksi. Tiistaina sitten muuttofirma ajaa Tampereelle ja saadaan tavarat uuteen asuntoon :). Jännittää hieman. Vaikka pakkaaminen on aloitettu hyvissä ajoin, tuntuu että olis ihan älytön kiire! Vaikka eipä tässä kovin paljon ole enää pakattavaa, tärkeimpänä esimerkiksi telkkari.

Se kyllä kauhistuttaa, mitenhän kaikki tavarat mahtuu uuteen asuntoon. Tällä hetkellä asutaan 48 neliön asunnossa ja tuleva asuntomme on 31 neliötä... Ei tarvitse olla asuntojen asiantuntija huomatakseen, että ero on melkoinen :D. Sinne on nyt kuitenkin jotenkin mahduttava.

Ja mitä teen Tampereella? Opiskelen ahkerasti avoimia yliopisto-opintoja. Ilmoittauduin jo viime kuussa kirjallisuuden perusopintoihin ja viestinnän & median perusopintoihin, joista tulisi yhteensä 55op. Nämä pitäisi suorittaa ensi vuoden elokuun puoleen väliin mennessä. Välillä mietin, että tulikohan haukattua liian iso pala opintojen suhteen, mutta enköhän mie selviä. Haluaisin niin kovasti opiskelemaan, ja nää perusopinnot vois olla mun tie yliopistoon. En nimittäin jaksais enää kolmatta välivuotta pitää... Toivottavasti ei tarvitsekaan. Pitää vain "ottaa itseään niskasta kiinni" ja syventyä opiskelemaan :). Mulle on vaan aina ollu helpointa opiskella niin, että kuuntelen tunneilla ja kirjotan muistiinpanoja. Tämänhetkiset opinnot on kuitenkin kokonaan verkossa, joten opiskelu on vähän haastavaa mulle. Ehkäpä tähän tottuu.

Noniin, ja nyt jatkan loppusiivousta ja pakkaamista -->

perjantai 13. syyskuuta 2013

#23 Kynsienhoitoa

Ajattelin että tällainen kynsienhoitotutoriaali vois olla ihan hyödyllinen tänne :). Eli, miten minä hoidan kynsiäni?

Ihan aluksi haluan sanoa, että tää ei oo mikään superihmeohje jolla kynnet ei katkea koskaan ja kasvaa ikuisesti. Mun kynnet kyllä kasvaa pitkiksi, mutta jos unohdan lisätä päällyslakkaa/kynsiä kovettavaa lakkaa kynsille joka toinen päivä ja vahingossa tökkään kynnen johonkin, se kyllä katkeaa. Mutta jos jaksaa ahkerasti hoitaa kynsiä, niiden pitäisi melko pitkään säilyä pitkinä.

1. Lisää kynsiöljyä kynsinauhoille päivittäin (tai joka toinen päivä).

Sally Hansen Diamond Strenght Cuticle + Nail Oil (Prisma) 9,90e


2. Käytä kynsiä kovettavaa lakkaa. Puhdista lakka parin päivän välein ja lisää uusi kerros. Minulla on käytössä Sally Hansen Diamond Strenght. Lakan merkillä ei periaatteessa ole mitään väliä, kunhan lakka on kynsiä kovettavaa.

Sally Hansen Diamond Strenght Hardener (Anttila) 7e tarjouksesta


3. Tee öljyhoito kynsille kerran viikossa. Tämä on uutuus kynsienhoidossani, joten mitään pitkäaikaista seurantaa en ole vielä ehtinyt tehdä. Eli kaada kulhoon jonkin verran oliiviöljyä ja lämmitä sitä mikrossa. Sitä ei tarvitse lämmittää kauaa, sillä öljy kuumenee nopeasti. Upota sormenpäät sinne niin, että kynnet uivat öljyssä. Pidä niitä siellä 5-15min ja katsele vaikka televisiota samaan aikaan. Mitä pidemmän aikaa pidät kynsiä öljyssä, sitä parempi. Nosta sormet välillä kulhosta ja hiero öljyä kynsiin.

Extra Virgin Olive Oil (Prisma) 3e?


4. Vältä kynsien leikkaamista ja viilaa niitä mieluummin säännöllisin väliajoin. Tämä on ainoa ohjeistani, jota en meinaa muistaa noudattaa ja sorrunkin leikkaamaan kynteni, jos yksikin niistä katkeaa. Viilaaminen on kuitenkin kynsiä ajatellen parempi vaihtoehto. Lasiviila on viiloista kaikista parhain ja hellin kynsille. Itse ostin Trindin viilan lähinnä tuon kätevän säilytysputkilon vuoksi (voi kantaa laukussa eikä tarvi pelätä katkeamista), mutta lasiviiloja voi löytää marketeista jopa viidellä eurolla. Lasiviila kestää koko eliniän, kunhan se ei mene rikki.

Trind lasiviila (Prisma) 17e


Siinäpä ne. Ja miten nämä sitten auttavat? Kynsien ja kynsinauhojen öljyäminen auttaa kosteuttamaan kynsiä ja tekemään niistä joustavammat: jos siis tökkäät kynnen johonkin, se ei katkea yhtä helposti. Öljyn käyttö auttaa myös kynsiä kasvamaan nopeammin. Kynsiä kovettava lakka taas nimensä mukaisesti auttaa kovettamaan kynnet, jotta ne eivät katkea yhtä helposti. Tämä toimii kuitenkin vain, kun kyseistä lakkaa on kynsissä: en itse ainakaan ole huomannut kovettavaa vaikutusta silloin, kun kynsissäni ei ole lakkaa.

Kynsinauhaöljyn voi korvata oliiviöljyllä tai vaikkapa vaseliinilla. Olen itsekin joskus laittanut vaseliinia kynsinauhoille, jos ne ovat tuntuneet kuivilta ja kynsinauhaöljyä ei ole ollut lähettyvillä.

Toivottavasti tämä auttoi joitakin, vaikka tässä ei nyt kovin montaa ohjetta ollutkaan :D.