maanantai 29. huhtikuuta 2013

#6 Skootterilla ajoa

Vihdoinkin pääsee ajamaan skootterilla! Tätä oon oottanu viime talven ensilumista asti :)




Hehkeät ajovaatteet :D ja kyllä, olen 19-vuotias ja ajan yhä skootterilla. Sain skootterini noin neljä vuotta sitten (osallistuin kyllä itsekin hieman kuluihin), kun olin jo 15 ja saanut mopokortin. Mopokortin teoriakokeessa kävin heti kun täytin 15, mutta en päässyt sitä läpi ensimmäisellä yrittämällä. Toisella kertaa koneessa luki onneksi "hyväksytty".

Samalla skootterilla onkin sitten tullut ajettua kilometrejä jo neljänä kesänä. Mulla on kyllä ajokorttikin, ja saan ihan vapaasti ajaa vanhempien autolla ollessani Rovaniemellä, mutta tykkään silti enemmän skootterilla ajosta. Kesäisin siis. Se vain on niin mahtava tunne, kun kuumana kesäpäivänä saa ajella kesämekossa ja ei tule kylmä. Tietenkin autossa voi kuunnella musiikkia, mutta skootterilla ajaminen on rennompaa. Ehkä se johtuu osittain siitä, että oon ajanu sillä enemmän entä autolla.



(kuvat otetu kahtena eri päivänä, jos joku tarkkasilmäinen huomaa autoista!)

Huomenna tiedossa vapun juhlintaa! Kavereita tulee juhlimaan tänne minun vanhempien luokse (itse asun etelämmässä), joten tiedossa on korttipelejä, musiikkia, jonkin verran limsaa väkevämpää ja hyvässä seurassa oleskelua :)

torstai 25. huhtikuuta 2013

#5 Hapetteeton vaalennuspesu

Mainitsinkin jo vaalennusprojektistani edellisessä postauksessa :) tällä kertaa halusin kokeilla vaalennuspesua, joka on hellävaraisempi kuin värinpoisto. Vaalennuspesua on kahdentyyppistä: hapetteellista ja hapetonta. Itse ajattelin kokeilla hapetteetonta ensin, koska se on lukemani mukaan parempi hiuksille. Vaalennuspesun idea on, että jauhetta ja hapetetta ei tarvitse laittaa niin paljon, vaan niitä pieniä määriä laimennetaan shampoolla ja kuumalla vedellä. Tällöin hiuksia rasittavia aineita on vähemmän, mutta aine levittyy silti koko tukkaan.

Tilasin Toknetistä Biozellin vaalennusjauheen ja 6% kehitteen (=hapetteen), ja ne maksoivat yhteensä 9,48e. Aika halpa, sillä näistä pitäisi riittää oikeaakin värinpoistoa tehdessä useampaan (ainakin kahteen) kertaan. Nyt niistä ainakin riittää moneen kertaan, koska tarvitsen molempia vain vähän kerrallaan. Tilasin kehitteen siis siltä varalta, jos pelkkä vaalennusjauhe ei toimisikaan... Ei se 2,5e hinta lisää mitään haitannut :D





Kehitteen jätin kuitenkin nyt sivuun ja käytin pelkästään vaalennusjauhetta. Ohjeissa lukee, että vaalennusjauhe ei toimi ilman kehitettä, mutta eihän sitä koskaan tiedä? Ainakin luin joltain keskustelufoorumilta, että pitäisi toimia. Eli tällaisen määrän "mömmöjä" sekoittelin keskenään:

- 15 ml vaalennusjauhetta
- 15 ml shampoota
- n. 20 ml kuumaa vettä

15 ml tarkoittaa suunnilleen samaa kuin yksi ruokalusikka. Ensiksi valitaan jonkinlainen kippo, johon seos tehdään. Biozell myy erikseen tällaisia, mutta en kokenut tarpeelliseksi ostaa, sillä kyllä jonkinlaisia tarpeettomia kippoja löytyy aina jostain :). Lisäksi tarvitsee vielä jonkin, millä ainesta sekoittaa. Itse valitsin ihan normaalin teelusikan. Sitten sekoittelemaan! Ensin lisäsin vaalennusjauheen...



Sitten shampoon...



Ja lopuksi kuumaa vettä hieman yli ruokalusikallisen.



Sekoitin ainekset tarkasti keskenään. Sitten alkaakin jo seoksen lisäys kuivaan tukkaan. Tässä on käytettävä hanskoja! Itse käytin Biozellin vaalennusjauheen mukana tulleita ylisuuria hanskoja. Otin vähän ainetta kerrallaan käsiini (hanskoihini) ja aloitin lisäyksen tyvestä latvoihin. Tässä vaiheessa huomasin, että aine on todella riittoisan tuntuista! Tuntui, että se levisi koko tyveen ihan helposti, ja ainetta jäi reilusti vielä käytettäväksi. Lisäsin kuitenkin koko lopun aineen hiuksiini. Enimmäkseen latvoihin, jotka ovat hieman tummemmat kuin muu tukka.

Sitten alkoikin odottelu. Seosta kannattaa tarkkailla 10 minuutin välein, jotta ei tule ikäviä yllätyksiä :) annoin seoksen vaikuttaa noin 20 minuuttia ja pesin sen pois hanskoja käyttäen. Sitten pesin tukan normaalisti shampoolla ja hoitoaineella.

Lähtötilannehan oli siis tämä:


Ja tulos tämä:



En huomannut värissä mitään muutoksia eikä tukka ollut huonommassa kunnossa kuin ennen. Kokeilu ei siis hyödyttänyt mitään, mutta tiedänpähän nyt, että ainakaan mun tukkaani pelkkä vaalennusjauhe ei vaalenna :) ensi kerralla kehitteen kanssa...

torstai 18. huhtikuuta 2013

#4 Hiustenvaalennusprojektia

Olen jo vuoden viihtynyt tummassa ja lähes mustassa Christina Perri-tukassani, mutta olen jo jonkin aikaa miettinyt vaaleampaa väriä. Liukuvärjäys vaaleanruskeasta blondiin olisi aivan ihana, mutta mahdoton operaatio tällä hetkellä :D ei tätä mustaa kerralla pois saa.

Kävin noin kolme viikkoa sitten Rovaniemellä ollessani Lapin Ammattiopistolla kampaajalla vaalentamassa tukkaani. Siellä opiskelijoilla on välillä asiakaspalvelupäiviä, jolloin voi varata ajan kampaajalle (siis opiskelijalle). Varasin ajan suoraan kaverini Katin kautta, joka myös vaalensi tukkani. Silloin lähtötilanne oli tällainen...



... ja tulos tämä.



Ja kyllähän se ihan kivasti vaalenikin! Ei tuon rajumpaa käsittelyä viitsinyt tehdä, ettei tukka kärsis ihan niin paljon. Lähtötilanteessa raidassani oli L'Oréal Paris Préférence Blondissimes Soft Rose -sävyte, joka kuluu pesussa pois (voin halutessannne tehdä erillisen blogimerkinnän tämän laitosta). Jälkimmäisessä kuvassa raidassani on Kc Professionalin Color mask sävyssä Plum.

Haluan kuitenkin vaalentaa vieläkin vaaleammaksi, joten päätin muhitella syväpuhdistavaa shampoota hiuksissani. Käytössäni oli Herbinan syväpuhdistava shampoo, jota laitoin reilusti kuivaan tukkaan. Annoin sen vaikuttaa tunnin, jonka jälkeen laitoin päähän hieman vettä shampoon lisäksi ja hieroin kunnolla. Toistin tämän neljästi. Sitten pesin shampoon kokonaan pois ja laitoin hoitoaineen vaikuttamaan normaalia pidemmäksi aikaa, koska hiukset tuntuivat narskuvan puhtailta muhittelun jälkeen :D. Kun hiukset lopulta kuivuivat, en huomannut minkäänlaista värinmuutosta. Turha yritys siis, mutta tulipahan kokeiltua. Tukka ei kärsinyt tästä yhtään, hoitoaine auttoi siihen.

Näköjään värinpoisto tai vaalennuspesu ovat ainoa vaihtoehto. Vaalennuspesua aion ehdottamasti kokeilla ensin, yritän viimeiseen asti välttää värinpoistoa.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

#3 Värikkäät seepraraitakynnet

Lisää kynsitutoriaalia :)



Tarvitset tähän lakkaukseen: alus- ja päällyslakkaa, valkoista/vaaleaa kynsilakkaa, kimallelakkaa, pinkkiä ja vihreää kynsilakkaa sekä mustan kynsilakan ohuella siveltimellä.

1. Lakkaa kyntesi aluslakalla.
2. Töpöttele kynnelle valkoista/vaaleaa kynsilakkaa meikkisienellä 2/3 kynnelle saakka kynnen päästä lähtien.
3. Töpöttele puolet kynnestä pinkillä kynsilakalla.
4. Lisäksi töpöttele (hauska sana kun sitä hetken aikaa toistaa :D) 1/3 kynnestä vihreällä kynsilakalla.
5. Käy värjätyt osat läpi kimallelakalla.
6. Lakkaa seepraraidat ohuella siveltimellä puolelta toiselle vuorotellen. Tee viivat noin puoleen kynteen asti tai hieman pidemmälle.
7. Lisää päällyslakka.

Valmis! Tykkäsikö joku tästä? Kuulisin mielelläni kommentteja. (PS. anonyymistikin voi kommentoida).