maanantai 4. marraskuuta 2013

#27 Pohjoinen päivitys ja "kauhun hetkiä"

Tampereella olen oleskellut jo viikon, mutta postaus tulee vähän myöhässä. Tähän vaikutti pelkästään se, että päätin panostaa koulutehtäviin viime viikolla extra paljon. Ja miten se sujui..? Ihan ok, olisi voinut paremminkin mennä, mutta sain onneksi muutaman tärkeän jutun tehtyä. Tälle viikollekin olisi tiedossa pari esseetä ja novellianalyysi, kukapa ois uskonu että avoimet opinnot voi olla näin haastavia? :D

Mutta kun ilmottauduin kirjallisuuden perusopintoihin, en tiennyt ilmoittautuvani samalla myös historian opintoihin! Käyn verkkokurssia, jossa koko kurssi perustuu oikeastaan siihen, millaista kirjallisuus on ollut esim. keskiajalla, renesanssin aikaan yms. Yksi aikakausi kestää aina 2-3 viikkoa ja tehtävänä on kirjoittaa roolikeskusteluja opintojen foorumille. Opettaja on siis jakanut listan, jossa on erilaisia rooleja: voi olla vaikkapa nainen keskiajalla, joka ei ollut innoissaan avioliitostaan aluksi ja hänen miehensä ei pidä tämän lukuharrastuksesta, tai vaikka mitä muuta. Aluksi jännitin ihan kamalasti, mutta hyvinhän noi on mun mielestä sujunu! :) Näitä roolikeskusteluja sitten ryhmässä kommentoidaan ja kommentointi tapahtuu myös saman roolin kautta, kuin minkä on itselleen valinnut. Nää on ollu mun mielestä kyllä tosi mielenkiintoisia.




Mutta takaisin yli viikon takaiseen Rovaniemen reissuun! Päivät siellä meni koulutehtäviä tehdessä sekä pelaillessa. Mun koneeseen asennettiin Windows uudelleen alkuvuodesta (ei, en ala käymään teknisiä yksityiskohtia läpi, sillä en niistä oikein kauheasti mitään ymmärrä) ja sen jälkeen mun kone on ollut tavallaan... huonompi? Mun koneen näytönohjain ei jotenkin oudosti ole päällä/asennettuna, ja sen takia en oo voinut pelata paljon mitään pelejä omalla koneella. Onneksi The Sims 2 kuitenkin toimii! Mulla on ollut ikävä Assassin's Creed pelejä, jotka on myös mun suosikkeja. Rovaniemellä ollessa pystyin kuitenkin onneksi pelaamaan sitä iskän koneella :).



Päivät meni siis pelatessa ja koulutehtäviä väkerrellessä, ja kun vanhemmat tulivat töistä, meni illat sitten suurimmaksi osaksi heidän kanssaan. Kavereitakin näin, mutta muistaakseni vain yhtenä iltana. Viikko on tosi lyhyt aika olla Rovaniemellä! Siinä ajassa pitäisi ehtiä nähdä niin montaa ihmistä, että väkisinkin joku aina jää näkemättä. Se on kyllä harmi :(.

Ai niin, tuli myös koettua vähän kauhun hetkiäkin. Äiti värjäs mun juurikasvun, se oli nimittäin ehtiny parissa kuukaudessa mennä jo aika kamalan näköiseksi. Tähän tarkoitukseen käytettiin tätä väriä:


Värillä tuli aika hyvä lopputulos mun hieman kellertävään värinpoiston väriseen tukkaan :D. Mutta niin, siitä kauhun hetkestä. Istuin penkille ja äiti alkoi laittaa väriä mun päähän, aloittaen otsasta. Äiti jotenkin puristi sitä pulloa ja siitä lensi muutama tippa väriä suoraan mun silmään! Säikähdin ihan hirveästi, aloin kiljumaan ja juoksin lavuaarille pesemään silmää. Sitä tottakai kirveli ja se ei heti tuntunu helpottavan. Huuhtelin silmää varmaankin vartin vaikka kirvely oli jo helpottanut jonkin aikaa sitten. Mulla on kauhea kammo sille, että jotankin menee silmään, pelkkä ripsikin silmässä on kauheaa :D. Voitte siis kuvitella kuinka paniikissa olin. Äiti alkoi soittaa päivystykseen mun huuhdellessa silmää, mutta se tuuttasi koko ajan varattua, vielä monen tunninkin päästä. Mun silmä punoitti aluksi, mutta kun se alkoi jo tuntua normaalilta, alettiin vain värjäämään juurikasvua - tällä kertaa pidin kättä silmieni edessä, kun juurikasvua värjättiin edestä. Ei lähdetty päivystykseen, mutta silmä on kuitenkin ihan normaali :). 

Reissusta kuitenkin kotiuduin jo yli viikko sitten ja mitä oon tehnyt Tampereella? Sitä samaa: koulujuttuja, yrittänyt pitää kämppää siistinä (välillä tuntuu että vaikka mitä teen, tää ei vaan pysy siistinä) ja ollaan J:n kanssa käyty keskustassa pyörimässä. Perjantaina innostuttiin laulamaan singstaria! Me ei olla IKINÄ laulettu singstaria yhdessä, vaikka me ollaan asuttu yhdessä jo 10kk ja seurusteltu yli puolitoista vuotta. Oon kyllä yksin laulanu (ainaki silloin ku J on ollut jossain) mutta perjantaina hoilattiin yhdessä. Ja olihan se hauskaa :D.



Eipäs mulla nyt muuta tällä erää! Oon suunnitellu eräänlaista pientä juttua tähän blogiin, saa nähdä mitä siitä tulee... ;)

2 kommenttia:

  1. Noi sun opinnot kuulostaa tosi mielenkiintoselta :) Joskus harmittaa, että olin järkevä enkä lähtenyt yliopistossa lukemaan kirjallisuustieteitä, lukeminen ja kirjallisuus <3 Jään lukijaks :)

    www.minullaonsiivet.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei oo myöhäistä aloittaa opiskelua :) mutta kiitoksia!

      Poista